1. syys, 2016

SE OLI KYY

  Pahin pelkoni toteutui. Koirien kanssa luonnossa liikkuessa, olen kesäisin pelännyt kyyn purevan jompaa kumpaa. Nyt niin sitten kävi. Eilen puolukkareissulla luikertelija pääsi tuikkaamaan Hania. Emme kylläkään nähneet tapahtumaa.

  Palatessamme metsästä Hani oli virkeä, emmekä havainneet mitään erityistä. Kun kutsuin koiria syömään, näin Hanin toisen posken ja kaulanaluksen turvonneen. Hani maisteli ruokaansa. Se on jokseenkin nirso, joten sekään ei olut mitenkään ihmeellistä, että se söi vain vähän. Tein sen mokan, että annoin sille puolikkaan kyytablettia, koska luulin ampiaisen pistäneen sitä. Myöhemmin luin netistä kortisonin pahentavan koiralla tilannetta.

  Yö sujui rauhallisesti, mutta aamulla Hanin kaula ja koko pää olivat turvonneet muodottomaksi möhkäleeksi. soitimme tutulle eläinlääkärille. Hän tilasi vasta-ainetta lahtelaiselle eläinlääkäriasemalle, jonne Hani jäi tiputukseen. Nyt ei voita muuta, kuin odottaa.