20. elo, 2016

"VÄINÖ" JA KISSANPENNUT

  Suppilovahverometsässä, (saalis puoli sangollista + kaksi sangollista kanttarelleja), ajatus kulki nuorimpaan tyttäreeni, tuohon keskosena syntyneeseen. "Maasta se pienikin ponnistaa", sanottiin ennen ja Memman kohdalla se pitää paikkansa. Sisukkaasti tuo minikokoinen tyttö kipitti sisarusten perässä joka paikkaan.

  Kerran Memma kiipesi isompien perässä suureen vaahteraan. Jalka lipesi ja tyttö valui alas noin metrin verran, jääden kaulastaan kiinni oksan haaraan. Isommat hälyttivät kotimiehenä olleen mummon apuun. Tämän ennätettyä paikalle Memma oli jo sininen ja veltto. Rukouksia soperrellen mummo hölkkäsi vetelä lapsi sylissään kohti kotia. Perille päästyä Memma alkoi yskiä. Toista viikkoa mustelmat tytön kaulalla muistuttivat tapahtuneesta. Mutta ei siitä sen enempää. 

  Memmasta juohtui mieleen pikku-"Väinö". Heinäkuussa kahdeksan vuotta sitten meille soitti vieras sosiaalityöntekijä, että keskussairaalan vauvalassa on vastasyntynyt poika, jolle pitäisi löytää koti niiksi kahdeksaksi viikoksi, joiden aikana vauvan äiti voi harkita, antaako hän lapsensa adoptoitavaksi. Kävimme Memman kanssa hakemassa pojan meille. Sairaalassa kukaan ei kysynyt papereitamme, vauva vaan ojennettiin meille, kun kerroimme ketä olemme ja miksi tulimme.

  Memmasta tuli pojan henkilökohtainen hoitaja ns. omahoitaja. Memma kiintyi vauvaan ja alkoi kutsua tätä "Väinöksi" (nimi muutetu). Aikanaan "Väinölle" löytyi ihana adoptioperhe, jolla oli mökillään vanha renginkaappi. He kutsuivat  tuota vanhaa kapistusta "Väinön kaapiksi". Se oli kuin enne. Niinpä "Väinö" kastettiinkin "Väinöksi". Memma perheineen ja "Väinön" nykyinen perhe pitävät vieläkin yhteyttä.

  Hassua jopa huolestuttavaa oli, ettei kukaan sosiaalityöntekijä käynyt meillä katsomassa kotiamme tai '"Väinöä" tuon kahdeksan viikon aikana. Samoihin aikoihin otimme kaksi kissaa löytöeläintalossa. Ennen kuin saimme kissat kotiin, KOLME ihmistä kävi kotikäynnillä tarkastamassa, sopiiko kotimme kissoille. Hyvä niin, mutta luulisi olevan vähintään yhtä tärkeää tehdä kotikäynti, kun kyseessä on ihmislapsi.