16. elo, 2016

OIVALLUS

 Lähes kaksi kuukautta on vierähtänyt päivittäisen keräämisen ja säilömisen merkeissä. Tämä kesä on kasvattanut ennätysmäisen sieni- ja marjasdon. Myös kasvimaa ja puutarha ovat innostuneet rehomaan. Jokapäiväinen  marjojen, vihannesten ja juuresten saanti on ensi talveksi turvattu. Meillä on syöty lähiruokaa jo ennen kuin koko sanaa oli edes keksitty. Avioliittomme alkuaikoina söimme sitä köyhyyttämme, myöhemmin  lähinnä siksi, että käytettävissämme on ollut isot piha-alueet. Nyt vanhoina lähiruoka auttaa pieniä eläkkeitämme riittämään muuhunkin kuin ravintoon. Samalla saa oivallista hyötyliikuntaa.

 Harvoin harmittelen asoita. On kuitenkin yksi asia, joka on ottanut minua suuresti päähän.  Miksi olenkaan, aina kun perheemme aikoinaan on muuttanut paikkakunnalta toiselle, polttanut kaikki sillat takanani. Olisihan paljon mukavampi vierailla noilla 37 paikkakunnalla, joilla olen 20 ikävuoteeni mennessä ennättänyt asua, jos niillä olisi joku yhteyshenkilö. Kuitenkin olen kiertänyt Suomessa kaikki 30 aiempaa asuinpaikkaa haastatellen vanhoja ihmisiä, jotka ovat tunteneet meidän perheen. Olen bongannut tuttuja maisemia ja rakennuksia, valokuvannut niitä ja palauttanut mieleeni lapsuus- ja nuoruusajan iloja ja murheita. Australiaan en niin vain ole voinut mennä, vaikka mieli tekisi. Olenhan sielläkin  asunut seitsemässä paikassa.

 Pari päivää sitten sain sienimetsässä oivalluksen. Miksen hyödynnä nettiä? Kaiken säilömishötinän keskellä löysinkin Facebookista yhden entisen asuinpaikkamme. Princess Royal Stationin ja sain sen nykyisiin edustajiin yhteyden. (Katso alla YLLÄTYS)