NÄKÖPIIRISSÄ KIEHTOVA MATKA 27.3.

 Vaikka on vielä kylmää, silti talvi tuntuu  väistyvän. Kuitenkin kaukokaipuu kaihertaa mieltäni. Olen sielultani kulkuri.  Lapsuusajan jatkuva muuttaminen, vaiko elämäni alkupuolen vaikeudet muovasivat minusta vaeltajan?   Tunnen epämääräistä haikeutta ja tulen levottomaksi, kun tuttua ja turvallista kotielämää on takana muutama kuukausi. Saattaahan jatkuva matkalle hinkuminen olla pelkkää pakoa omasta itsestänikin. Mene ja tiedä.

  Olemme varanneet matkan Pääsiäisviikoksi. Olen pari päivää penkonut nettiä etsien tietoa Kappadokiasta. Keskustelupalstoilla jotkut ovat olleet kokemastaan haltoissaan. Joidenkin mielestä Kappadokian matka on ollut heidän elämänsä paskin reissu. En usko itse pettyväni. Tuskin matka alittaa vuodenvaihteen matkan järjestelyt. Ja silti sekin oli mukava reissu. Katso; Bangladeshin matkaBANGLADESHISSA 1, BANGLADESHISSA 2, jne.

   Niin tai näin, olen jo pakannut vanhat, monta maata nähneet reissuvaatteeni ja mukavat kengät. 

31.3. ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

   Matkatoimiston mukaan lennot Antalayaan ovat tunnetun yhtiön koneilla. Todellisuudessa tunnettu  lentoyhtiö  on  meille ja suomalaisille matkakumppaneillemme täysin tuntematon yhtiö, FREEBIRD. Pääsemme kuitenkin turvallisesti perille, vaikka matkustusmukavuus on tyypillistä tilauslentoluokkaa. Onhan koneeseen ahdettu maksimimäärä matkustajia.

  Perillä siirtyminen busseihin käy jouhevasti. Ajamme n. tunnin ja majoitumme siistiin hotelliin. Oppaamme Levent antaa ensitietoja matkamme kulusta.

  Päivällinen on monipuolinen. Noutopöydästä voi valita mieleistään.

  Hauska yhteensattuma on, että jaamme pöydän tanskalaisen Rasmussenin pariskunnan kanssa. Kaikki tanskalaiset, jotka tunnemme ja heitä on useta, ovat sukunimeltään Rasmussen. Pariskunta on jo palaamassa Kappadokiasta ja ylistävät kilpaa seutua. Tämä on heidän toinen matkansa sinne, joten uskomme seudun tehneen heihin vaikutuksen.

  Hyvillä mielin asetumme yöpuulle.

Ensimmäinen ilta perillä

1.4. TOINEN PÄIVÄ

2.4. KOLMAS PÄIVÄ

   Nautin joka hetkestä, vaikka selkäni ei tainnut tykätä kuumakivihoidosta. Istuessa se ei varsinaisesti vaivaa, mutta liikkeelle lähteminen ja kävely on tuskallista. Toivon selviäväni reissusta ilman lääkärikäyntiä. Itsehoitona kylmägeeli ja Panadoli.

  Mawlanan luostari-museolta jatkamme kohti Nevsehiriä. Matkalla vierailemme yhdessä Turkin 110:tä suuresta maanalaisesta kaupungista. Mm. Heetsien, roomalaisten ja bysanttien tiedetään asuneen näissä kaupungeissa. Vierailemassamme kaupungissa on kahdeksan maanalaista kerrosta. Kaupungin sisäänkäynnin molemmin puolin marjonettejaan myyvät naiset kailottavat kilpaa: "One euro!  One euro!" aluksi säikähdän naisten huutokuoroa.

"Osta marionetti! Yksi euro!"

3.4. NELJÄS PÄIVÄ

Derventin laakso

Yksi Pasabagin keijukaisten savupiipuista

Cavusin kylää

Sema-seremonian tanssivat Dermissit

Kun saavumme MUSTAFA-hotellille, ikkunasta näkyy täysi kuu. Kuvassa naapurihotelli. Yövymme tasokkaassa MUSTAFASSA kolme yötä.

Tästä se lähtee

Valmiina nousemaan yläilmoihin

Aurinko nousee Kappadokian ylle

6.4. SEITSEMÄS PÄIVÄ

  Vierailemme jalokiviliikkeessä. Kiertelimme Antalayan vanhankaupungin kaduilla. Nautimme maukkaan lounaan viihtyisässä joenrantaravintolassa. Matka jatkuu nahkaliikkeeseen, jossa meille on järjestetty muotinäytös. Sen jälkeen myyjät melkein hyökkäävät kimppuumme. Suomalaisesta se on hieman ahdistavaa. Majoitumme RAMADA RESORT LARAN SVIITTIIN. Koska majoitus kuuluu edulliseen matkapakettiimme olemme lentää pepullemme. Jos itse tilaisimme tämän sviittiin, yksi yö maksaisi koko matkamme hinnan. Kerrassaan positiivinen yllätys.

7.4. KOTIA KOHTI

  Meidän matkamme KAPPADOKIAAN (kauniiden hevosten maahan) on ollut kaikin tavoin onnistunut. Kanssamatkustajat ovat mukavia, nähtävyydet huikeita, kuski taitava, opas asiantunteva, hotellit keskitasoa tai hyviä, ruoka maittavaa ja sää on suosinut. Mitä muuta sitä reissaaja voi toivoa? Silti on - laulun sanoin; "ihmeen hyvä kotiin tulla taas". Kiitos kaikille kanssamatkustajille mukavasta seurasta.

  Katso myös: KAPPADOKIAN KUVIA ja REISSUVIDEO