8. kesä, 2015

VALU

  Pumppuauto ajaa pihaan. Kuljettaja käyttää kaukosäädintä, jolla ohjaa rännin sopivan pitkäksi. Kura alkaa valua kohti oikeaa osoitetta. Näin helppoa valaminen on nykyään.

 

   1970-luvulla, kun rakensimme ensimmäistä kotiamme, kaikki kesti paljon kauemmin. Jo päiviä ennen valutalkoita hankittiin syötävät ja kaljat talkoomiehille. Valupäivänä tulevan rakennuksen pohjan liepeillä hääri monta miestä. Yksi mätti soraa betonimyllyn kitaan. Säästösyistä seokseen laitettiin kiviäkin.  Toinen heitti joukkoon sementtiä. Kolmas vettä. Kärräreitäkin oli useampia. Betonia liipattiin ja muistaakseni kasteltiinkin. Lapsia kiellettiin menemästä valulle. Silti kolmen vanha tyttäremme ja Taku-kissa ikuistivat pienet jalan- ja tassunjäljet betoniin.

   Jälkinäytös esitettiin seuraavana sunnuntaina, kun kuusivuotiaamme tuli itkien pyhäkoulusta. Siellä oli rukoiltu Jumalaa, että meidän isä lopettaisi juomisen. Pyhäkouluopettaja oli sattunut kyläkauppaan samaan aikaan, kun Erkki oli ostanut talkookaljoja.  Pienen kylän yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Cool