KUULUMISIANI

19. heinä, 2015
15. heinä, 2015

  Kesä on hurahtanut nopeasti. Heräämmäe varhain. Viemme koirat joka-aamuiselle juoksulenkille. Viikon verran näiltä lenkeillä on löytynyt kotiintuomisiksi metsämansikoita, mustikoita ja kanttarelleja. Maistuvaa lähi- ja superruokaa parhaimmillaan. Kun palaamme, kello ei ole vielä yhdeksääkään, mutta aurinko, jos se on näkyvissä, on jo korkealla. Se kuuluu tähän vuodenaikaan.

   Kesäämme on  kuulunut lasten-, kissojen-, koirien- ja kanienhoitokeikkojen ohella tiiviisti mökin laajentamista. Niin tiiviisti, että olemme ennättäneet merelle vain kerran. Päivä merellä on tervetullutta vaihtelua arkirutiineihin.  Vaihtelua tuovat myös hauet ja ahvenet ruokapöytään. 

  Tänään Erkki laittaa mökin lisäosan seinään tuulensuojalevyjä. Minä maalaan ulkoseinän paneeleita. Kun on luvattu sadekuuroja, Erkki on rakentanut minulle maalaustelineitä aluskatteella suojatun rakennuksen sisäpuolelle. On painostavan hiostava ilma. Aurinko rällöttää, kuin meitä tahallaan ärsyttääkseen. Vai onko kysymyksessä mummokuume?  Heitän alusvaatteisilleni. Eihän minua kukaan näe. Niinhän minä luulen. Jostain kumman syystä naapureilla on juuri tänään asiaa meille. Yksi ja toinen poikkeaa työmaallamme. Tunnen oloni kiusaantuneeksi. "Miksi?" Erkki ihmettelee. Pian ihmettelen itsekin. Olenhan täysin luontevasti bikineissä uimarannalla.

8. kesä, 2015

  Pumppuauto ajaa pihaan. Kuljettaja käyttää kaukosäädintä, jolla ohjaa rännin sopivan pitkäksi. Kura alkaa valua kohti oikeaa osoitetta. Näin helppoa valaminen on nykyään.

 

   1970-luvulla, kun rakensimme ensimmäistä kotiamme, kaikki kesti paljon kauemmin. Jo päiviä ennen valutalkoita hankittiin syötävät ja kaljat talkoomiehille. Valupäivänä tulevan rakennuksen pohjan liepeillä hääri monta miestä. Yksi mätti soraa betonimyllyn kitaan. Säästösyistä seokseen laitettiin kiviäkin.  Toinen heitti joukkoon sementtiä. Kolmas vettä. Kärräreitäkin oli useampia. Betonia liipattiin ja muistaakseni kasteltiinkin. Lapsia kiellettiin menemästä valulle. Silti kolmen vanha tyttäremme ja Taku-kissa ikuistivat pienet jalan- ja tassunjäljet betoniin.

   Jälkinäytös esitettiin seuraavana sunnuntaina, kun kuusivuotiaamme tuli itkien pyhäkoulusta. Siellä oli rukoiltu Jumalaa, että meidän isä lopettaisi juomisen. Pyhäkouluopettaja oli sattunut kyläkauppaan samaan aikaan, kun Erkki oli ostanut talkookaljoja.  Pienen kylän yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Cool